Tietoa poliisista > Toiminnan yleiset periaatteet
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä



Toiminnan yleiset periaatteet



Poliisilain mukaan poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen. Poliisin toimenpiteet on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen sekä tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.

Poliisilaki lisäksi edellyttää, että poliisin tulee ensisijassa neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin poliisin tehtävän suorittamiseksi on tarpeen.

Vaikka poliisitoiminta hyvin pitkälti perustuu lakiin, niin poliisin työ ei kuitenkaan ole vain mekaanista lain noudattamisen valvontaa, vaan myös yhteiselon turvaamista ja yksilöiden oikeuksien kunnioittamista. Poliisitoiminnassa noudatettavat arvot ja hyvät toimintatavat sisältyvät poliisin eettiseen valaan.

Jokaisella poliisilla on virkamerkki, joka on pidettävä mukana ja tarvittaessa tai vaadittaessa esitettävä silloin, kun se on virkatehtävää vaarantamatta mahdollista.

5



Takaisin | Tulostettava versio


Share