|
| ||
|
|
Alaikäiset epäillytAlle 18-vuotiasta henkilöä kohdellaan esitutkinnassa lapsena. Säädösten mukaan lasta on kohdeltava esitutkinnassa hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Erityisesti on huolehdittava siitä, ettei lapselle aiheuteta tarpeettomasti haittaa koulussa, työpaikalla tai muussa hänelle tärkeässä ympäristössä. Poliisi ei saa kuulustella alle 18-vuotiasta epäiltyä ilman todistajaa. Poliisi pyrkii myös mahdollisuuksien mukaan käyttämään lasten tekemiksi epäiltyjen rikosten tutkinnassa näihin tehtäviin erityisesti perehtyneitä poliiseja. Tarvittaessa poliisin on myös neuvoteltava lääkärin tai muun asiantuntijan kanssa siitä, voidaanko lapseen kohdistaa tutkintatoimenpiteitä. Takaisin | Tulostettava versio | |




