Luvat > Ampuma-aseluvat > Luvattomat ampuma-aseet ja räjähteet > Puolustusvoimille kuuluvat aseet
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä



Puolustusvoimille kuuluvat aseet



Jos ampuma-aseen omistusoikeus on epäselvä, toimitaan armovuosijärjestelyssä noudatettavien yleisten periaatteiden mukaisesti. Pääsääntö on se, että irtaimen omaisuuden katsotaan olevan sen omaisuutta, jonka hallussa esine on, jollei asiassa muuta ilmene. Poliisi tarkastaa rekistereistään, onko ampuma-ase tai muu luovutettava esine ilmoitettu anastetuksi tai kadonneeksi.

Jos esineessä on puolustusvoimien myyntimerkintä (M-kirjain), on ase siirtynyt laillisesti pois puolustusvoimien hallusta. Ase luovutetaan omistajalle armovuosijärjestelyssä noudatettavien yleisten periaatteiden mukaisesti.

Silloin kun on selvää, että ampuma-ase kuuluisi puolustusvoimille, toimitaan seuraavasti.

Asekätkentäaseet, jotka eivät ole olleet kenenkään hallussa, luovutetaan puolustusvoimille. Jos osoittautuu, että ampuma-ase on anastettu puolustusvoimilta rauhan aikana eli myöhemmin kuin välittömästi sodan päättymisen jälkeen, se luovutetaan puolustusvoimille. Tällaisia ovat esimerkiksi kaikki tornimerkinnällä (käytössä vuoden 1968 joulukuusta alkaen) merkityt aseet.

    SA-merkinnällä varustetut ampuma-aseet (kesästä 1942 marraskuun 1968 loppuun käytetty merkintä)
    • Sodan aikana tai sen päättymisen yhteydessä puolustusvoimien hallusta pois joutuneita sotilaspistooleja, -revolvereja, -kivääreitä sekä konepistooleita ei tarvitse luovuttaa puolustusvoimille vaan ne voidaan palauttaa luovuttajalle deaktivoituina tai niihin voidaan antaa lupa, jos ampuma-aselain luvansaannin edellytykset täyttyvät.
    • Kaikki muut ampuma-aseet kuin pistoolit, revolverit, kiväärit, ja konepistoolit luovutetaan aina puolustusvoimille.
      Aseet, joissa ei ole puolustusvoimien omistusoikeutta osoittavaa merkintää eli ennen vuotta 1942 puolustusvoimien käytössä olleet ampuma-aseet sekä muun maan armeijalle ja suojeluskunnille kuuluneet ampuma-aseet
      • Sodan aikana tai sen päättymisen yhteydessä puolustusvoimien hallusta pois joutuneita sekä suojeluskunnille ja muun maan puolustusvoimille talvisodassa, jatkosodassa tai Lapin sodassa kuuluneita sotilaspistooleja, -revolvereja, -kivääreitä sekä konepistooleita ei tarvitse luovuttaa puolustusvoimille vaan ne voidaan palauttaa haltijalle deaktivoituina tai niihin voidaan ampuma-aselain luvansaannin edellytysten täyttyessä antaa lupa.
      • Kaikki muut ampuma-aseet kuin pistoolit, revolverit, kiväärit, ja konepistoolit: Omistusoikeus selvitetään tapauskohtaisesti luovuttajan ja puolustusvoimien kanssa, jos luovuttaja katsoo esineen kuuluvan itselleen.
        Aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset sekä räjähteet luovutetaan armovuosijärjestelyssä aina valtiolle, ellei oikea omistaja ole tiedossa.



        Takaisin | Tulostettava versio


        Share