|
Poliisihallitus > Turvallisuusalan valvonta > Vartioimisliiketoiminta
|
||
Yhteystiedot
| VartioimisliiketoimintaVartioimisliiketoimintaa saa harjoittaa elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain (122/1919) 1 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettu luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka on saanut siihen luvan. Luvan myöntää Poliisihallituksen lupahallintoyksikön turvallisuusalan valvonnanvastuualue. Lupa oikeuttaa toimimaan koko maassa ja se on voimassa toistaiseksi. Luvanvaraisia vartioimistehtäviä ovat omaisuuden vartiointi, henkilön koskemattomuuden suojaaminen, vartioimiskohteeseen tai toimeksiantajaan kohdistuneiden rikosten paljastaminen, myymälätarkkailu, henkivartijatehtävät, arvokuljetustehtävät ja hälytyskeskustehtävät. Myös järjestyslain (612/2003) 22 §:ssä säädetyt järjestyksenvalvontatehtävät ovat tehtäviä, joita voivat suorittaa ainoastaan vartioimisliikkeen palveluksessa olevat vartijat. Kyseisiä tehtäviä suorittavien vartijoiden on oltava hyväksyttyjä myös järjestyksenvalvojiksi. Järjestyksenvalvojien asettaminen esimerkiksi joukkoliikenteen kulkuneuvoihin ja kauppakeskuksiin edellyttää vartioimisliikeluvan lisäksi asettamispaikan poliisin erillisen luvan. Järjestyksenvalvojien asettamisen edellytyksenä on se, että heidät asetetaan poliisin avuksi sekä se, että järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sitä perustellusta syystä vaatii. Hakemus järjestyksenvalvojan asettamiseksi Vartioimisliikkeen palveluksessa on oltava vastaavaksi hoitajaksi hyväksytty henkilö.
Takaisin | Tulosta sivu | |




