Kansainvälinen yksikkö
Poliisihallituksen kansainvälinen yksikkö vastaa kansainväisestä yhteistyöstä. Poliisihallituksen edustajat osallistuvat EU:n ministerineuvoston alaisten työryhmien toimintaan, komission työryhmiin sekä komiteoihin, Europolin toimintaan sekä Schengen-yhteistyöhön.
Pohjoismaiden poliisiyhteistyöllä on jo pitkät perinteet. Pohjoismaiden poliisiylijohtajat kokoontuvat säännöllisesti kerran vuodessa. Säännöllistä yhteistyötä tehdään myös Suomen ja Baltian maiden poliisiylijohtajien sekä Suomen ja Venäjän korkeimpien lainvalvontaviranomaisten kesken.
Poliisiylijohtajien kokousten lisäksi säännöllisiä kokouksia järjestetään lähialueiden PTR-viranomaisten eli poliisin, tullin ja rajavartiolaitosten kesken. Suomen ja lähialueiden poliisiviranomaisten välinen yhteistyö perustuu rikostorjuntasopimuksiin. Suomen poliisilla on myös omia yhdyshenkilöitä lähialueilla.
Suomi on osallistunut vuodesta 1994 lähtien kansainväliseen siviilipoliisitoimintaan.
Sisäasiainministeriö nimeää Suomen edustajat I.C.P.O Interpolin yleiskokouksiin. Ylijohto osallistuu myös YK:n yleissopimusten valmisteluun ja täytäntöönpanoon Suomessa sekä osallistuu YK:n pysyvien komiteoiden (ihmisoikeus-, huumausaine- ja kidutuksen vastainen komitea) toimintaan.
Euroopan neuvoston puitteissa poliisin ylijohto osallistuu mm. kidutuksen vastaisen komitean, lahjonta-, ihmisoikeus- ja yleisöväkivaltakomitean toimintaan.
Takaisin |
Tulosta sivu